30.1.2012

San Sirolle tekonurmi?

AC Milanin ja Internazionalen legendaarinen kotistadion "San Siro", virallisesti Stadio Giuseppe Meazza, saattaa lähinaikoina saada tekonurmen. Nykyisellään stadionin luonnonnurmi joudutaan vaihtamaan neljä kertaa kaudessa, eikä se silti tahdo pysyä kunnossa kahden seuran pelatessa sillä kaikki kotiottelunsa. Tämän takia Milanossa harkitaan nyt vakavissaan tekonurmen asentamista kentälle, kertoo Corriere della Sera.

Tällä hetkellä Serie A:ssa Novaran ja Cesenan stadioneilla on tekonurmet.

San Siro

28.1.2012

Liverpoolin menestys

Viisi vuotta sitten Chelsean silloinen valmentaja Jose Mourinho moitti Liverpoolin silloista valmentajaa Rafael Beniteziä siitä, että Liverpoolista oli tullut lähinnä vain cup-joukkue. Benitez on sittemmin joutunut jättämään paikkansa, mutta Liverpool näyttää edelleen menestyvän parhaiten cup-muotoisissa kilpailuissa.

Valioliigassa Liverpool on tällä hetkellä vasta seitsemännellä sijalla ja peräti 19 pistettä jäljessä sarjaa johtavaa Manchester Cityä, mutta Liigacupin välierissä Liverpool kaatoi keskiviikkona Man Cityn ja kolme päivää myöhemmin FA Cupin neljännen kierroksen ottelussa kaatui Valioliigan kakkospaikkaa pitävä Man United.

Liigacupin loppuottelussa Lontoon Wembleyllä sunnuntaina 26.2.2012 Liverpoolin vastustajaksi tulee Englannin toisella sarjatasolla pelaava walesilaisseura Cardiff City.

FA Cupissa jatkaa neljännen kierroksen jälkeen vielä 16 joukkuetta, joiden joukossa tulee olemaan 6 tai 7 joukkuetta Valioliigasta.

Bellamy - Gerrard - Reina - Dalglish

22.1.2012

Valioliigakatsaus 22.1.2012

Tässä vaiheessa voidaan sanoa jo varmuudella, että Arsenal, Newcastle ja Liverpool ovat ulkona tämän kauden mestaruustaistosta. Käytännössä myös Chelsean mahdollisuudet mestaruuteen ovat menneet.

 Man City - Tottenham 3-2  Tämän päivän huippuottelussa Tottenham tuli 2-0 tappioasemasta vielä tasoihin Man Cityä vastaan, mutta aivan ottelun viime hetkillä muutoin surkeasti pelannut Mario Balotelli hankki Citylle rangaistuspotkun ja lakoi sen itse maaliin. Nasrin 1-0 maali ja Balen 2-2 maali kuuluvat kauden upeimpien joukkoon.

 Arsenal - Man Utd 1-2  Tiukasti Cityn kannoilla pysyvä Man United oli lopulta taas Arsenalia vahvempi, vaikka kotijoukkueen Robin van Persie onnistui jälleen maalinteossa.


Tilanne Valioliigan kärjessä 22.1.2012

Form = Kolme viimeisintä ottelua
W = Voitto, D = Tasapeli, L = Tappio
P = Pelatut ottelut, GD = Maaliero, PTS = Pisteet

10.1.2012

Javier Zanettin onnekas oma maali

Italian Serie A:ssa Internazionalen ja Parman välisessä ottelussa 7.1.2012 Interin kapteeni Javier Zanetti laukoi pallon suoraan syötöstä upeasti maalin alakulmaan - omaan maaliin. Zanettin ja Interin onneksi maali kuitenkin hylättiin, koska Parman hyökkääjä oli paitsioasemassa.

Zanetti

Tim Howardin maali

Boltonin suomalaismaalivahti Jussi Jääskeläinen joutui pienen reisivamman takia sairaslistalle, joten varamaalivahti Adam Bogdan sai tilaisuutensa, kun Bolton kohtasi Evertonin Valioliiga-ottelussa 4.1.2012. Bogdanin kohtalona oli tulla historian neljäksi maalivahdiksi, joka on päästänut taakseen vastustajan maalivahdin tekemän maalin Valioliigaottelussa. Ottelun avausmaalin nimittäin teki Evertonin maalivahti Tim Howard laukomalla pallon omalta rangaistusalueeltaan tuulenpuuskan avustuksella suoraan Boltonin maaliin. Ottelu päättyi kuitenkin lopulta Boltonin vierasvoittoon 1-2.

Bogdan ja Howardin laukoma pallo

5.1.2012

Valioliigakatsaus - Loppiainen 2012

Joulun jälkeen Valioliigassa on pelattu kolme täyttä kierrosta. Yksikään joukkue ei saanut täysiä pisteitä, ja vain Tottenham selvisi ilman tappioita. Manchester City jäi tasapeliin West Bromia vastaan ja hävisi Sunderlandille mutta pysyi liigan kärjessä, kun pahin kilpailija Man United hävisi sekä Blackburnille että Newcastlelle. Arsenal hävisi Fulhamille, ja Chelsea hävisi Aston Villalle. Man City voitti kotonaan Liverpoolin. Sunnuntaina 8.1. Man City ja Man Utd kohtaavat toisensa FA Cupin kolmannen kierroksen ottelussa.

Tilanne Valioliigan kärjessä 5.1.2012

Form = Kolme viimeisintä ottelua
W = Voitto, D = Tasapeli, L = Tappio
P = Pelatut ottelut, GD = Maaliero, PTS = Pisteet

1.1.2012

EM-kisat 2012 Lohko B - Esittely

Lohko B: Hollanti, Tanska, Saksa, Portugali

Tässä kirjoituksessa tehdään tutuksi ensi kesän EM-kisojen B-lohkon joukkueet esittelemällä jokaisesta maasta lyhyesti kaksi pelaajaa.

 Hollanti

Keskikenttäpelaaja Mark van Bommel, 34, on tehnyt pitkän ja menestyksekkään uran maajoukkueen lisäksi PSV Eindhovenissa 1999-2005, Barcelonassa 2005-2006, Bayern Münchenissä 2006-2011 ja viime syksystä lähtien AC Milanissa.

Valioliigassa vuoden 2011 aikana yhteensä 35 maalia tykittänyt Arsenalin kapteeni Robin van Persie kuuluu tällä hetkellä parhaiden hyökkääjien joukkoon koko maailmassa, vaikkakaan maajoukkueessa hän ei ole ollut aivan yhtä tehokas kuin seurajoukkueessaan.

van Persie - van Bommel















 Tanska

Keskuspuolustaja Daniel Agger on pelannut Liverpoolissa vuodesta 2006 lähtien. Tällä kaudella Agger on ollut avauskokoonpanossa melkein jokaisessa Liverpoolin Valioliiga-ottelussa.

Hyökkääjä Nicklas Bendtner vietti muutaman vuoden Arsenalissa enimmäkseen vaihtopelaajana kunnes siirtyi täksi kaudeksi lainasopimuksella Sunderlandiin. Tammikuussa 24 vuotta täyttävä tanskalainen on kuulunut useimmissa otteluissa Sunderlandin avauskokoonpanoon ja on tehnyt seuralle tähän mennessä kolme Valioliigamaalia.

Agger - Bendtner














 Saksa

Vuonna 1992 syntynyt keskikenttäpelaaja Mario Götze nousi viime kaudella, vasta 18-vuotiaana, tärkeään rooliin Saksan Bundesligan voittaneessa Borussia Dortmundissa ja on  tällä kaudella jatkanut hyviä otteitaan.

Syksyllä Lazioon siirtynyt 33-vuotias hyökkääjä Miroslav Klose on tehnyt MM-kisoissa yhteensä 14 maalia, missä suhteessa hänen edellään on ainoastaan Brasilian Ronaldo 15 maalillaan. Vuoden 2012 EM-kisojen karsinnoissa Klose pelasi vain kuudessa ottelussa mutta voitti silti Saksan maalikuninkuuden 9 osumalla tehtyään jokaisessa pelaamassaan ottelussa vähintään yhden maalin.

Götze - Klose














 Portugali

Vuodesta 2007 lähtien Manchester Unitedin keskikentällä pelannut Nani teki EM-karsinnoissa Portugalille viisi maalia.

Cristiano Ronaldo ostettiin Manchester Unitediin 12 miljoonan punnan siirtosummalla jo 18-vuotiaana vuonna 2003. Hyökkääjän tai hyökkäävän keskikentän paikalla pelaava Ronaldo menestyi Alex Fergusonin joukkueessa erinomaisesti voittaen mm. kolme Valioliigan mestaruutta, FA Cupin, Liiga-Cupin ja Mestarien liigan. Kaudella 2007-2008 Ronaldo oli Valioliigan maalikuningas 31 maalillaan. Kesällä 2009 Ronaldo siirtyi Real Madridiin, jossa hänen uransa on jatkunut menestyksekkäästi. Viime kaudella Ronaldo teki La Ligassa 40 maalia, kaikkien aikojen ennätyksen.

Cristiano Ronaldo - Nani